Vihdoinkin Oma Ventora!

Kaikille tätä aviisia lukeville lienee jo sanomattakin selvää perversioni Vauxhallin FE sarjaa kohtaan. Edellisissä lehdissä kerroin kuinka VX 2300GLS löysi uuden kodin ja samassa yhteydessä kerroin että mieleni tekee myös FE Ventora mallia. Ventoraa on tuotu vain yksi kappale maahantuojan toimesta ja tuon vaaleanvihreä auton omistaa kerholainen Espoosta. Muistan elävästi kuinka vuonna 1994 Mukkula meetingissä katselin tuota Ventoraa ja ihastuin sen pieniini yksityiskohtiin, mm. erikoinen takapenkki, toisenlainen puujäljitelmä ja vieläpä 3300 6-sylinterinen moottori… Autoja ei suomessa kuitenkaan ollut kuin tuo yksi… Niin ainakin luulin…

  Haaveet heräävät uudestaan, kun kuulen erään kerholaisen vinkin pohjanmaalla olevasta punaisesta FE Ventorasta. Ventora on tuotu muuttoautona ruotsista ja sen on omistanut aikojen saatossa jo yksi kerholainenkin. Mahdollisuus oman Ventoran saamisesta herää henkiin, muutamalla puhelinsoitolla saan selville että auto on viety Seinäjoen romumetallipihalle. Soittopelipaikalle ja he varmistavat että auto teden tottakin on siellä, saan se puhelimessa vieläpä ostettua. Lupaan noutaa auton pois jos he lupaavat nostaa sen hellävaroin sivuun. Erittäin vaiherikkaan reissun päätteeksi myöhästyn liikkeen aukioloajasta, enkä pääse autoa hakemaan puomin takaa. Uteliaana miehenä kuitenkin mene alueelle, koska haluan nähdä omin silmin sen huhutun Ventoran. Pettymykseni määrää ei voi kukaan kuvitella kun huomaan etsinnän jälkeen että erään kasan päällä oli joka suunnasta kasaan painettu punertava metallikasa. Ovenkahvasta tunnistin se oli FE korinen auto, se oli minun unelmieni Ventora…. Haaveet todellakin joskus kaatuvat niin kuin laulussakin sanotaan…

  Unelma Ventorasta sammui vuosiksi, kunnes 2003 selailin internetiä ja eksyin ruotsalaiselle sivustolle missä myytävänä oli FE Ventora. Auto oli kuvien mukaan todellinen yksilö, rakennettu täysin uudestaan. Metallihohtosininen väri ja valkoinen vinyylikatto, kromivanteet, sini-valkoinen velour sisuta. Konehuoneessa lukuisat osat olivat käyneet kromikylvyssä, auto oli todellinen show stopper. Sivustolla oli omistajan yhteystiedot. Ei muuta kuin härkää sarvista ja huonolla englanninkielellä sähköpostia. Vastauksena tuli joukko toinen toistaan kauniimpia kuvia autosta ja hintapyynti 3500 euroa. Keskustelua jatkettiin sähköpostin välityksellä muutamia kertoja. Kauppaan päästiin, hinnaksi sovittiin 2800 euroa.  Rahat kasaan, matkalaukku vireeseen ja autoa hakemaan. Tukholmaan rantautuessani sain Ventoran omistajalta tylyn viestin, auto oli myyty. Unelma katosi taasen tavoittamattomiin.

  Vauxhall jharrastajalla toki on loppumattomat pitkät hermot, ja tunnetusti hyvää kannattaa odottaa vaikka pidempäänkin. Itävallassa oli myynnissä hopea Ventora mustalla sisustalla, kuvien mukaan todella siisti yksilö, vinyylikatto ehyt ja penkit muun sisutuksen kanssa aivan kunnossa. Myyjä vain ei vastannut sähköposteihin ja kun viimein sain saksankielisen kaverini soittamaan hänelle, oli auto jo myyty. Tulipa vastaan vielä Hollannissakin yksi yksilö, mutta sen pyyntihinta oli niin korkea, ottaen huomioon että kyseessä oli täysin projekti kuntoinen laite, että se jäi minulta sen suuremmitta huomioitta. Tein mitä vain, missä vain aina kun Ventora jostain tuli esiin nousi seinä pystyyn ennen kuin omistussuhteisiin saatiin tehtyä minkäänlaisia muutoksia. Unelma kuitenkin säilyi hengissä koko ajan.

  Toukokuun loppupuolella selailin jälleen internetin ihmeellistä maailmaa, ja satuin ruotsalaisen keltaisenpörssin sivuille (Blocket) ja kuinkas muuten kun Vauxhallja hakien. Siellä oli myytävänä kuvien mukaan täysin virheetön FE Ventora. Hintapyynti oli todellakin hiukan budjetilleni korkea ja jouduin ikäväkseni jäämään vain seuraamaan tilanteen kehittymistä. Työni puolesta on touko-kesäkuun vaihde todella hektistä ja siinä sivussa Ventorakin jo hetkeksi unohtui. Loma alkoi ja mieleeni palasi se Ventora. Takaisin nettiin ja ihmetykseni oli todella suuri, auto oli edelleen myynnissä ja edelliseen kertaan nähden hintapyyntikin oli puoliintunut. NYT oltaisiin alueella. Soitto ystävälleni Norköpingiin, hän lupasi nimellistä korvausta vastaan käydä paikalla tarkistamassa millainen auto oikein on kyseessä. Uskokaa pois oli niin innoissani että hädin tuskin nahoissani pysyin. Kaveri koitti kovasti rauhoitella, että ei nyt kannata pelkkien kuvien pohjalta seota, kun ei ole varmuutta kuinka vanhat kuvat on kyseessä yms. Kaveri soitti myyjälle ja sopi menevänsä katsomaan autoa seuraavana sunnuntaina. Näin kävikin ja sain puhelinsoiton ruotsista, mykistävä kuultavaa, auto oli kuulemma vielä paremmassa kunnossa kuin kuvien perusteella olisi voinut aavistella. Aikaisemmat kokemukset myttyyn menneistä kaupoista ruotsiin palasivat mieleen ja pyysin kaveria varmistamaan että auto varmasti säilyy kunnes keksin tavan saada auto suomeen. Näin sovittiin. Elettiin kesäkuun ensimmäistä sunnuntaita, joten ajatus siitä että saisin auton Heinolan kokoontumiseen, alkoi jäytää takaraivossa. Olihan tässä viikko aikaa…

  Pikainen soittokierros kavereille, kukaan ei ollut menossa ruotsiin. Autoa katsomassakin käynyt kaveri lupautui tuomaan auton suomeen, mutta vasta maanantaina, joten silloin ei ehtisi kokoontumiseen Ventoralla. Ainoaksi vaihtoehdoksi näytti jäävän se että itse se on mentävä hakemaan. Ongelmana oli vain liian kiireinen ja tiukka aikataulu. Talon loppukatselmus, lasten synttärit ym. pakkaa päälle ja kaikki samalle viikolle. Torstainan olisi nuorimman tyttären synttärit, jolloin paikallaoloni on välttämätöntä, sillä kaikesta huolimatta perhe menee edelle. Ainoa vaihtoehto olisi tiistai iltalaivalla Turusta Tukholmaan, ja keskiviikko iltana takaisin, näin olisin torstaiaamuna Turussa ja ehtisin syntymäpäiville kotiin.  Oli siis pikapalaverin paikka vaimon kanssa. Ongelma vain oli että oli jo tiistai…. Vaimo töissä ja palaverissa… Tekstiviestiä kehiin  ja muutaman viestin jälkeen myös perheen pää näytti ”vihreää” valoa. Ehtona oli kuitenkin muutaman Ikea kalusteen kokoaminen ja talon siivoaminen, pieni hinta Ventorasta.

  Yksin ei ole kiva lähteä matkaan, kun ei koskaan tiedä mitä tai minkälaisia oikkuja aarnikotka on matkan varrelle kehitellyt. Pikainen soitto kaverille ja sain hänet ylipuhuttua matkaan. Tietenkin sillä varjolla että maksan matkan, ruuan ja juoman saa jokainen huolehtia itse J Nyt kun oli perheen lupa ja kaveri matkalle ei puuttunut enää kuin laivalippu. Hyttejä ei ollut enää kummassakaan laivassa, ei Viking Linellä, eikä sen paremmin Silja Linellä. Siljalla myytiin yksittäisiä miespaikkoja, joten sellaiset siis, olisi edes jonkinlainen paikka missä ummistaa silmänsä, jos siis uskaltaa. Autokannet olivat myös niin täynnä että auto oli pakko jättää Turun satamaan, Ruotsissa olisimme siis ihan omillamme. Tulostelin vielä mukaamme ruotsin juna aikataulut, siltä varalta että menemme junalla Tukholmasta Linköpingiin. Seikkailu oli valmis alkamaan.

  Kaveri tulikin jo hyvissä ajoin meille siinä 16.30 aikaan, Siljalinen laivahan lähtee Turun satamasta 20.15. Matkaan lähdettiin serkkupojan 3-pyttysellä Suzukilla ja laskeskelimme, että pikkasen kello 17.00 jälkeen oli päästävä tienpäälle. Liput ja juna aikataulut piti vain äkkiä tulostaa mukaan. Siitä se sitten alkoikin. Tuli heti mieleen atk tukipalvelussa toimineen kaverini lausahdus: ”Onko kiire vai tehdäänkö koneella?” Tulostin ei ottanut toimiakseen, vaihto toiseen koneeseen, ei internet yhteyttä, verkkokortti ei toiminut, kannettava kaapista pöydälle ja kolmas kerta sen toden sanoo. Paperia tulostimesta laukkuun ja matkaan. Toki kello oli ehtinyt jo tämän kaiken säveltämisen aikana yli 17.00 ja oli jo lähempänä puolta kuutta. Kiirettä siis oli luvassa. Suzukin tankki tietysti tyhjä, muta Vammalaan asti sillä päästiin, siitä kuppi täyteen ja yhtä soittoa satamaan asti.  Pitkäaikaisparkkiin auto, mutta kolikoita ei ollutkaan tarpeeksi. Silja Linen henkilökunta laittoi lapun ikkunaan että pysäköinti sallittu, eli saimme hieman alennusta pysäköinnin hinnastakin. Ehdimme kuin ehdimmekin laivaan…

  Miespaikkalipulla saa siis sattumanvaraisen paikan jostain hytistä. Emme tietenkään kaverin kanssa päässeet samaan hyttiin, sehän olisikin ollut jo hiukan liian luksusta. Voitte varmaan kuvitella miltä tuntuu matkata, kun hyttikavereina on kiinalainen, venäläinen ja mustalainen. Siinä asiaa hissiaulassa jutellessamme totesimme että kaverini oli yksin hytissään, lieneekö mahdollista muuttaa punkkaamaan sinne. Ainakin se tuntuisi jotenkin luotettavammalata ja mukavemmalata paikalta ottaa silmällinen unta. Seuraavan päivän yllätyksistä kun ei voinut etukäteen tietää. Siinä niitä näitä keskustellessamme, eräs romaani otti osaa keskusteluumme. Siinä heräsi keskustelua autoista ja siitä että olemme menissa hakemaan vanhaa Vauxhallia jostain Linköpingin läöhistöltä. Romaani mies totesi että hän asuu niin ikään Linköpingissä tai sen lähellä jossain pienemmässä paikassa. Kaivoin paperinipun repustani ja näytin osoitetta missä Ventora meitä odottaisi, ja romaani mies siihen totesi, että hei tuohan on Ödeshögissä, muutaman kilometrin päässä hänen kotoaan. Keskustelumme sai välittömästi aivan uuden käänteen ja tiedustelin että millä miekkonen on liikkeellä Tukholmassa. Miekkosella on auto jonkin huoltoaseman pihassa odottamassa ja sillä hän on menossa kotiin. Siitä sitten aloin haastelemaan josko voisimme ostaa häneltä edullisen menomatkan Ventoran luokse. Sehän sopi, joten teimme sitten hieman suurempia muutoksia hyttijärjestelyihin ja kaikki kolme menimme samaan hyttiin. Se olisi käytännön järjestelyiden kannalta hyvä vaihtoehto koska sama matka meillä olisi seuraavana aamuna.

  Aamu koittikin pian hyvin nukutun yön jälkeen. Talon loppukatselmukseen saattaminen oli aiheuttanut hieman univajetta ja mikä sen mukavampi paikka ottaa sitä kiinni kuin ruotsinlaivan hytti Ventoran hakumatkalla. Otimme satamasta taksin sinne huoltamolle missä romaanimiehen auto odotteli. Yllätykseksi vastassa ei ollutkaan viimeisn mallin Mersu vaan vuoden 1995 Amerikan Ford, tarkemmin Taurus farmari, 3.0 V6 moottorilla. Avaimesta se ei kylläkään lähtenyt käyntiin, tai voiko niitä oikeastaan edes avaimiksi kutsua. Kolikolla virtalukkoa kääntäen tapahtui starttaaminen, heti kun eräästä Chevrolet Astrosta saimme kaapeleilla apuvirtaa. Eräs huomio kiinnittyi noihin kaapeleihinkin, toisessa päässä ei ollut lainkaan hauenleukoja, joten oli pakko pitää paljasta johdinta kiinni akunnavassa. Tauruksessa oli nastarenkaat alla, reilusti ruostetta ikkunoihin asti, jokainen lasi jollain tavalla rikki, ja sisältä kuin kaatopaikka. Luottamusta ei ainakaan lisännyt ohjaustehostimen pumppu joka öljyn vähyyttä huusi kuin pistetty sika. Bensaa tankkiin ja tienpäälle.  Matkavauhti oli noin 140-160km/h ja voin kertoa että jossain kohtaa hiukan huolestunein ajatuksin mietin, josko tässä koskaan perille päästään.  Ei ollut kovin vakuuttavaa menoa ei, mutta perille päästiin. Kello oli noin 11 ruotsin aikaa.

  Muujä olikin jo siirtänyt Ventoran pihaan ja siinä se oli, todella kaunis ilmestys, oli ensimmäinen mielikuvani. Siinä hetken autoa kiertelin ja katselin. Sanoin myyjälle että tehdään paperityöt että pääsemme lähtemään takaisin Tukholmaan, laiva kun ei meitä odota. mukava romaanimies Tino meitä siinä auttoi ruotsin papereiden kanssa ja siinä sivussa tinkasi vielä alennusta autoon. Paperit saatiin kuntoon ja kun annoin sovitun kauppahinnan 100 kruunun seteleinä miekkoselle käteen, olisi ollut videokameralle käyttöä. Myyjä tuntui sekoavan siinä rahoja laskiessaan. Olo oli kuin olisi vanhaa Spede showta katsellut, en osaa, en edes yritä sanoiksi kuvailla tilannetta. Erikoista se kuitenkin oli eikä jättänyt ketään paikalla ollutta kylmäksi. Vielä miekkonen kehtasi väittää, että yritin häntä kauppahinnassa sumuttaa, mutta uudelleen laskun jälkeen hän totesi, että kyllä kaikki raha siinä oli, aivan kuten oli sovittu. Bensaa tankissa ei ollut kuin hajuksi, joten tiedustelin lyhintä reittiä huoltamolle. Paperit reppuun ja Ventora tulille ja tien päälle. Ikkunoihin liimasin suomen siirtokilvet jotka tiistaina ehdin valmiiksi hakea. Olihan ainakin vakuutus ja näin ollen huomattavasti rauhallisemmin mielin saatoimme lähteä takaisin Tukholmaan.

  Matkalla huoltamolle tuli outo käyntivika, tietysti luulin että nyt se bensa sitten loppui. Huoltamolle pääsimme ja tankattua sain, mutta Ventorapa ei sitten oikein ottanutkaan toimiakseen. Kaarsimme kaverin kanssa takaisin myyjän pakeille. Josko saisimme häneltä vinkin mikä on kyseessä. No emme saaneet, hän kyllä kertoi nyt että autossa on ollut jotain pientä käyntihäiriötä. No tiesin kyllä mitä olin hakemassa joten ei siinä mitään, ehkä myyjä hetken oli huolissaan että perun koko kaupan. Työkaluja ei ollut mukana kuin Leatherman Wawe, joten tiedustelimme lähimmän Bilteman osoitetta. Linköpingissä sellainen on, noin 64km päässä. Sinne siis. Autolla pääsi aina noin 10km, sitten oli pakko pitää pieni levähdystauko, jotenkin vika tuntui kipinäpuolen vialta. Ensimmäisenä tuli mieleen puola, josko öljyt alkavat kiehuun tms. Viimein pääsimme Bilteman pihaan. Auto parkkiin, pelti ylös ja tutkimusta… Kärjet näyttivät olevan kunnossa, konkkakaan ei ollut räjähtäneen näköinen. kansi ja pyörijäkin silmämääräisesti virheettömät. Paikallaan oli myös uudet Bilteman puola ja tulpanjohdot. Käppäilimme Biltemaan sisälle ja ostin työkalusarjan ja uuden puolan sekä sellaisen sähkömiehen selviämispaketin missä oli jonkinmoinen lajitelma abiko liittimiä ja abikopihdit sekä jokunen nippuside ja sähköteippiä. Vaihdoimme puolan ja kokeilimme. Moottori käynnistyi heti eikä tietoakaan röpötyksestä. Matka jatkukoon.

  Kilometrimittaria seuratessa taittui maaginen 10km, hetken olimme jo melko varmoja siitä että puolassahan se vika oli ollut. Kunnes, yhtäkkiä kone sammui. Ei mitään henkeä. Matkamme lopahti noin 200km ennen Tukholman satamaa. Ei tässä vielä kiirus ole, onhan laivan lähtöön noin 5,5tuntia aikaa. Tunnelmaa oleellisesti kohotti myös se että ruotsin kesä ei oleellisesti poikkea omastamme, vettä tuli kaatamalla. Siinä olimme valtatie E4 varrella vesisateessa. Ei muuta vaihtoehtoa kuin alkaa etsiä vikaa. Kipinää ei tullut 1-sylinerin tulpalle, pienen tarkistuksen jälkeen jokainen kynttilä oli pimeä. Ei ole kovinkaan todennäköistä että kaikki kuusi tulppaa pimenisi samaan aikaan. Kärkiä raottamalla puolanjohdosta tuli kunnon kipinä. Tulpan kun laittoi puolanjohdon päähän kiinni, tuli tulpastakin kipinä. Puolanjohto paikalleen ja jakajankansi käteen, ei näkynyt ylimääräistä kipinöintiä kannessa. Pyörijän kun laittoi kanteen paikalleen ja osoittamaan irrallaan olevaa tulppaa tuli tulppaankin kipinä. Tavarat paikalleen ja taas ei kipinää. Tällä kohtaa tyhmä suomalaismies joutui hetken pohtimaan missä vika on, kun kerran kaikki komponentit tuntuivat toimivilta, mutta kipinää vaan ei tullut. Vika ei oikein voinut jäädä kuin pyörijään. Tarkemmin tarkasteltuna osoittautuikin että pyörijästä oli tullut sähköä johtava komponentti. Kipinä matkasi siis suoraan virranjakajan akseliin. Uusi pyörijä olisi hieno asia. mutta sellaisen hankkiminen pikaisesti ruotsista ei ollut oikein se asia minkä hallitsen.

  Muutaman soiton jälkeen Norköpingissä asuvan ystävän oli jo paikallisessa varaosaliikkeessä etsimässä Vivan tai Chevetten pyörijää. Seuraavaksi päiväksi olisi sellaisen saanut. Nyt vain ei ollut aikaa odotella. Bilteman sähkötarvikkeissa tuli sähköteippiä. Josko siis saisi jotenkin eristettyä pyörijän akselista. Sitä sitten yrittäessä kului minuutti jos toinenkin. Noin 700 yritys tuotti tulosta, kipinä tuli tulpalle. Olin siinä ohessa jo selvitellyt mitä maksaisi hinauttaminen Tukholmaan. Melko arvokastahan tuo olisi ollut noin 5000-6000 kruunua. Onneksi kaverini oli taitava teippimies ja sai pyörijän eristettyä akselista. Matka jatkukoot, laivan lähtöön oli vielä yli 3 tuntia, toki matkaa oli 200km… Kun kone vihdosta viimein heräsi käyntiin, ei se oikein toiminut kuin 3700 kierroksella. Sillä siis mentiin, matkavauhti oli siis noin 140km/h, mutta ainakin matka eteni kiitettävästi. Eikä aikaakaan kun jo olimme Tukholman keskustan ruuhkassa. Uusi haaste tuli eteen kun huomasin, ettei koneessa ollut tyhjäkäyntiä lainkaan. Automaatti yhdistettynä tyhjäkännittömyyteen ei ollut helppo kombinaatio. Kaveri kiskoi käsijarrusta, itse pumppasin kaasulla, ettei kone sammunut ja pikkusen rumasti kierroksilla vaihde päälle.

  Muutaman kerran torvet soivat kun Ventora päätti sammua keskelle risteysaluetta, mutta vastoinkäymisistä huolimatta pääsimme satamaan. Pikainen vilkaisu kelloon osoitti että matkavauhtimme oli toden tottakin ollut melko suuri, ei liene suurtakaan mittarivirhettä Ventoran nopeusmittarissa. Ajattelimme että laitetaan auto parkkiin ja mennään nauttimaan hyvin ansaitut kahvit. Siinä sitten katselimme että tuo on kyllä Silja Galaxy, sama laiva millä me olemme menossa… No mitä ihmettä. Kellohan on jo vaikka kuinka paljon, noin 15min laivan lähtöön. Olimme sokeasti luottaneet Ventoran kojetaulussa olevaan kelloon, joka meidät sitten petti, kello oli jossain kohtaa pysähtynyt. Kahvit jäivät juomatta, mahdollisimman nopeasti lähtöselvityksen läpi ja auto laivaan. Päivän olisi kruunannut jos olisimme vielä myöhästyneet laivasta, lähellä se oli…

 Laivasta soittelin suomeen, josko jotenkin saisin uuden pyörijän satamaan. Näin pääsisin sitten kotiin. Heinosen Pasi lupasi vaimonsa Tanjan avustuksella toimittaa joukon varaosia satamaan. Kiitos siitä, sillä ne tulivat todellakin tarpeeseen. Riemu uudesta pyörijästä ei kylläkään kestänyt kovinkaan pitkään. Huittisten kohdalla, eli noin puolessa matkaa vika uusiutui. Pyörijä oli taasen sökö. Onneksi kokemusta teippauksesta oli jo kertynyt niin paljon, ettei ongelma ollut kovinkaan paha j toisekseen olinhan jo kotimaan puolella. Siirtotarroissa oli virtaa puolille öille, joten päätin siinä matkalla käydä rekisteröintikatsastuksessakin.

  Katsastus sinällään ei tuottanut suuriakaan ihmeitä. Leimaa ei kylläkään tullut, kun toinen jarruvalo oli pimeä ja käsijarrun nyppäsi insinööri rikki. Valo korjaantui polttimon vaihdolla, mutta käsijarrun kanssa tarvinnee voimistella hieman kauemmin. Ensimmäisen vaijerin päässä oleva kuula tuli vastakappaleestaan läpi. Voisihan tuohon värkätä jonkinlaisen pika hätäapu korjauksen, mutta auton yleisen kunnon huomioiden vaihdan siihen rikkoutuneen kappaleen kokonaan ja samalla takimmaiset vaijeritkin. Tuleepa sitten ainakin kunnolliset jarrut ja ostakin löytyvät omasta hyllystä.

  Tavoite oli edelleen päästä Ventoralla lauantaina Heinäsaareen, joten perjantai oli aikaa hankkia ns. 3kk tullikilvet. Siinä ei ollut minkäänlaista ongelmaa, autoveropäätöstä odotellessa tässä ajellaan Ventoralla. Heinolan matkaa varten keskityin vielä tarkemmin pyörijäongelmaan. Kyllä se vikakin sitten löytyi. Bilteman tulpanjohdoissa oli niin paljon resistanssia että mieluummin kipinä meni pyörijän läpi kuin tulpanjohdosta. Hain tarvikeliikkeestä vanhaa kunnon tulpanjohtoa metritavarana ja Berun tulpanjohdon päät. tein uudet johdot ja vaihdoin vielä uudet tulpatkin sekä tarkistin jakajan toiminnan. Jakajan purkaminen olikin viisas teko sillä keskipakosäätimestä oli jo toinen niitti rikki. Tallilta hain 3300 Estatesta toisen jakajan, ruuvasin sen paikalleen ja sain koneen toimimaan edes jotenkin. Heinolaan siis päästäisiin…

 -Jouni-

Lisää kuvia Ventorasta TÄÄLTÄ